Olin Lieksassa ja tietenkin sieltä jäi mukaan kaiken laista.

Ostinihanan kankaan joka maksoi 11e ja kun olimme tulleet otiin niin heti seuraavana päivänä piti siitä tehdä laukku.

671122.jpg

671939.jpg

En osannut päättää sopivaa pituutta niin tein hihnasta säädettävän.

671944.jpg

Sisällä on kaksi taskua ja kun katsot ylemmäs niin huomaat koriste ompeleen.

Kävin myös Tiimarissa josta mukaan lähti monenmoista tavaraa.

671966.jpg

Ostin 3D kuvion (keltainen kukka) ja muut onkin itse tehtäviä 3D kuvioita joita olen tehnyt jo yhden. (liila kukka)

671982.jpg

Lintuja on neljä mutta laitoin kuvaan vain kolme koska yksi istui jo kasvissani niin en viittinnyt häiritä =) 672021.jpg

Kun tulin kotiin niin kaikki huonekalut olivat rikki no ei ihan kaikki nimittäin tuo pelkkä pöytä missä on laatikko eli joka on vasemmassa yläreunassa. Eikun liimailemaan ja tulos on nytten tämmöinen kun on. Mutta kyllä niihin jotain muutosta vielä tulee kunhan löytää ensin paikkansa.

672038.jpg

Ostin tuon kirjan kun menimme Lieksaan päin ostin sen yhdeltä levähdys paikalta eikä maksannut kuin 14.90 kun oikeasti se oisi maksannut 35.00